Lampotta

avatar
(Edited)

IMG_20190801_114045.jpg

Olen toisinaan hyvinkin ahkera kirppiksillä kävijä. Joskus saattaa tehdä aivan mahtavia löytöjä. Enkä nyt tarkoita pelkästään niitä löytöjä joille on oikeasti käyttöä ja joiden hinta on muikean matalalla, vaan myös sellaisia löytöjä mistä saa hyvät naurut, tai sitten hinta / laatusuhde on niin päälaellaan että siitä voi ottaa vaikka kuvan ja lähettää Paskat kirppislöydöt sivulle muidenkin ihasteltavaksi.

IMG_20190801_114050.jpg

Tämä lampotta pääsi tänne koska sanaleikkinä esineen nimi on ihan semihauska. Harmi ettei myyjä ole 10 euron hintaa tälle miettiessään päätynyt samaan lopputulokseen. Tai sitten lampotan myyjän ja oma huumorintajuni eivät aivan kohtaa.

Yhtä kaikki, jos ajattelisin että tämä lamppu sopisi johonkin, en ehkä olisi valmis maksamaan siitä ihan kymmentä euroa. Mutta koska toisen semihauska vitsi saattaa olla toiselle aarre, voi olla hyvinkin mahdollista että tämä lampotta parhaillaan komeilee jonkun keittiön kattovalaisimena.

IMG_20190801_114103.jpg

Jos ostaisin tämän, pitäisi sille hankkia ihan vanhanaikainen puucee. Sinne tämä mielestäni voisi parhaiten sopia. Ja koska puuceetä on hieman vaikea perustella kerrostaloasunnossa, niin kaippa se kesämökkikin pitäisi sitten hankkia. Mutta koska en pidä parinkymmenen neliön mökkiä kivana kesäviettopaikkana, pitäisi hankkia vähän isompi, mutta sellaisen matkan päästä korvesta, että siihen olisi varaa, joten pitäisi myös hankkia ihan oma auto. Ja vene. Mutta koska en pidä naapureista, ainut vaihtoehto olisi siis oma saari sille mökille. Vuokra-autoilu tosin saattaisi käydä turhan hankalaksi. Ja koska en kauheasti perusta wannabeeympäritöystävänä bensa-auton omistamisesta (ellei se sitten ole vanha Mustang, koska aina voi tehdä poikkeuksen juuri omalla kohdalla jos syy on riittävän painava), sen pitäisi olla Tesla. Eikä sitä Teslaa nyt ihan halvalla saa, joten pitäisi varmaan ottaa muutama työpaikka lisää. Eli hei hei vapaa-aika.

Siinä sitä sitten voisi ihastella kerran vuodessa sitä lampottaa siellä puuceessä mikä toimii vain saaren sisustuslementtinä koska sisävessasta ei tingitä, siellä isolla kesämökillä, saaressa, keskellä ei mitään.

Tottakai siellä saaressa, isossa, trendikkäässä mökissä pitäisi myös olla seinällä vanhoja ikkunaraameja. Ei siis ikkunoina vaan sisustuslementteinä. Ja vanhoja maitotonkkia. Täynnä kuivunutta järviheinää ja sitä missä on se iso ruskea pamppu siinä päässä. Pihalla ruostuneet kottikärryt täynnä kukkasia ja samoin joku vanha soutuvene. Kukkia täynnä. Vaikken edes osaa pitää kasveja elossa, niin näin ois tehtävä.

Kauhea vaiva yhden lampun takia.

Joten jätin ostamatta.



0
0
0.000
3 comments